Vajaatoimintatahdistin kardiomyopatiapotilaan voinnin kohentajana

Taustaa: Olen 55-vuotias ja asun Hollolassa Salpakankaalla kerrostalossa lukioikäisen poikani kanssa. Sairastan dilatoivaa ja se havaittiin aivan sattumalta alkuvaiheessaan 1988. Sairaus ei juurikaan haitannut elämääni viime vuosituhannen puolella, mutta tammikuussa 2000 tuli sitten äkkilähtö sairaalaan meille kaikille tutuilla oireilla. Sydämeni EF-lukema oli tuolloin noin 0.25 ja kotiuduttuani lääkkeikseni vakiintuivat vuosikausiksi Cardiol, Furesis, Enaloc ja Spiresis.

Kevennetyn elämän ja lääkkeiden ansiosta EF nousi muutamassa vuodessa vähitellen 0.35:een, jossa se oli vielä keväällä 2007 vuosikontrollissa. Pari ensimmäistä vuotta olivat hankalia: eläkkeelle jäämisen, avioeron, talonmyynnin ja muuton aiheuttaman ahdistuksen vuoksi minuun iski tietämättäni paniikkihäiriö, joka aiheutti turhia ambulanssikeikkoja. Kun se diagnosoitiin ja sain lääkkeen 2003 tammikuussa, alkoi elämä tuntua ihan mukavalta.

Sydämen kunnon romahdus

Alkusyksystä 2007 alkoi olla omituinen väsyttävä olo ja janotti koko ajan. Hakeuduin terkkariin ja minulla todettiin 2-vaiheen diabetes. Lääkkeeksi sain Metforemin ja ruokavalio saatiin heti kuntoon. Sokeriarvot pysyivät hyvinä. Ihmettelin vain sitä, että tiesin diabeteksen pahentavan sydämen vajaatoimintaa ja sama haitta oli kirjattu mahdollisena haittavaikutuksena myös diabetes-lääkkeen tuoteselosteeseen. Kardiologini ei kuitenkaan pitänyt aiheellisena lääkkeen vaihtoa. Tunsin kuitenkin vointini huonontuvan.

Menin maaliskuun puolivälissä aika pelokkaana vuosikontrolliin keskussairaalaan vakiokardiologilleni. Kävely autolta sairaalaan tuntui raskaalta. Kaikki labra-arvot olivat ihan ok, mutta ultraäänestä sain huonoja uutisia mm.: "seinämäliikkeet kauttaaltaan voimakkaasti alentuneet, ajoittain lähes akineettiset". EF noin 0.20. Jatkohoidoksi määrättiin kontrolli 4-6 kuukauden kuluttua.

Sekavassa mielentilassa palasin kotiin. Yritin levätä ja liikkua varovaisemmin ja ajattelin, että muutos on tilapäinen. Mutta päivä päivältä olo huononi. Minulla alkoi olla toistuvasti rytmihäiriöitä, kun ennen oli ollut vain vähän lisälyöntejä. Sykkeen voimakkuus vaihteli ja verenpainemittari ei suostunut antamaan lukemia paineista tai pulssista. Iltapäivällä 17.4. oli tosi omituinen olo ja käsin mitaten tuntui, että sydän oli välillä monta sekuntia lyömättä. Paikalle pyytämäni ambulanssimiehet tekivät saman havainnon. He veivät minut Päijät-Hämeen keskussairaalaan ja siellä oli kaksi kardiologia odottamassa. Pääsin heti sydäntarkkailuhuoneeseen ja he asensivat ulkopuolisen tahdistimen nopeasti. Se varmisti, ettei sydän pysähdy ja syke on vähintään 70. Ultraäänessä ejektiofraktio-lukema oli 0,15. Potilaskertomukseen sain diagnoosiksi dilatoivan kardiomyopatian lisäksi sick-sinus-oireyhtymän.

Tahdistin

Seuraavana aamuna minut siirrettiin osastolle ja siellä kardiologi tuli kertomaan, että sydämeni kunto on tosi huono. Rytmihäiriöt aiheuttavat mm. sen, että kumpikin kammio supistuu niin eri tahtiin, että veri hölskää niissä edestakaisin. Samalla hän kertoi, että minulle voisi löytyä apu ns. biventrikulaarisesta (kaksikammioisesta) tahdistimesta, joka saa molemmat kammiot supistumaan yhtä aikaa. Se lisää sydämen supistuksen tehokkuutta ja auttaa pumppaamaan enemmän verta elimistöön jokaisella sydämenlyönnillä. Kardiologin mukaan noin 75 % niistä, joille tällainen tahdistin sopii ja se on asennettu, kokee elämänlaatunsa kohentuneen merkittävästi.

Olin huonossa kunnossa. Väliaikaisella tahdistimella jaksoin kävellä sairaalan käytävällä muutaman kymmenen metriä ja tiesin, että ilman pysyvän tahdistimen asennusta ei parannusta oloon tapahtuisi.

Tahdistin asennettiin 21.4. paikallispuudutuksessa. Paikalla oli kardiologi, tahdistinfirman ekspertti ja kaksi sairaanhoitajaa. Tahdistinlaite asennettiin vasemmalle puolelle ihon alle rintalihaksen yläpuolelle. Eteisen ja oikean kammion johdinten asennus onnistui nopeasti, mutta niin kuin oli jo etukäteen tiedossa, sopivan reitin/suonen löytäminen vasempaan kammioon oli vaikeaa. Operaatio piti keskeyttää viiden ja puolen tunnin jälkeen, koska varjoaineita ei uskallettu käyttää enempää. Tahdistimen aukko ommeltiin umpeen ja sovittiin, että vasemman kammion johdin asennetaan Meilahdessa. Toimenpiteen aikana selvisi myös, että sepelvaltimoni ovat edelleen puhtaat ja laajat.

Meilahdessa

Muutaman päivän kuluttua minut kotiutettiin ja 8.5. oli tarkoitus mennä Meilahteen. Tuo puolentoista viikon jakso kotona oli tosi raskasta, väsytti koko ajan ja oli rytmihäiriöitä jne., joten Meilahteen mennessäni olin entistä huonommassa kunnossa. Kardiologi näki tahdistimen muistista, että minulla oli ollut viikon verran flimmereitä lähes jatkuvasti. Heikon kuntoni vuoksi tahdistinasennusta jatkettiin vasta 12.5. Toimenpide oli samankaltainen kuin Lahdessa, mutta nyt oli kyseessä vain tuo yksi johdin. Operaatio kesti taas yli viisi tuntia, mutta lopulta saatiin johdin oikeaan paikkaan. Meillä kaikilla oli helpottunut olo. Seuraavana päivänä tahdistimen toiminta tarkistettiin ja minut lähetettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan.

Rankka kesä

Lahdessa jatkettiin vajaatoiminnan hoitoa ja minut kotiutettiin 16.5. Lääkitys oli tuolloin Cipramil,

Digoxin semi (uusi), Enaloc, Furesis, Spiresis, Metforem, Bisoprolol (Cardiolin tilalle) ja Marevan minulle ensimmäistä kertaa. Sydämeni ei edelleenkään ollut sinuksessa ja oli flimmereitä. Tarkoitus oli, että kun Marevan on pysynyt kolme viikkoa hoitotasolla, niin tehdään PHKS:ssa rytminsiirto (kardioversio). Jouduin kuitenkin hakeutumaan hoitoon ennenaikaisesti kunnon heikkenemisen, flimmereiden ja hengenahdistuksen vuoksi. Kalium oli yli ylärajan ja tahdistimen muisti kertoi, että omaa kammiotoimintaa oli ollut vain 14 %. Rytminsiirto onnistui 12.6. toisella yrittämällä ja se on pysynyt hyvin. Minut kotiutettiin samana päivänä ja tunnelma oli odottavan luottavainen. Minun oli määrä mennä tahdistimen kalibrointiin ja ultraäänitutkimukseen elokuussa.

Olin alkanut pudottaa painoani jo vuodenvaihteessa ja se oli tullut alas jo monta kiloa ennen sairaalaan joutumistani huhtikuussa. Sairaalassa ollessa ja väliaikoina kotona minulla esiintyi ruokahaluttomuutta. Pystyin syömään vain vellejä, marjakeittoja, viilejä, jogurtteja jne. Jos jotain muuta yritti, se tuli saman tien pois. Paino putosi ja koska en voinut kuntoilla, lihakset heikkenivät ja hävisivät jonnekin. Painoin kesäkuussa noin 15 kg vähemmän kuin tammikuussa.

Silloin ajattelin, että alan vähitellen kuntouttamaan itseäni, mutta huomasin jo 30 metrin kävelyn jälkeen outoja tuntemuksia vatsan/pallean alueella ja hengästytti; jalat olivat hyytelöä. Yritin kaikenlaista, mutta mitään ei jaksanut ja koko ajan tasainen väsymys päällä, nukahtelin vähän väliä. Hengenahdistusta oli joka päivä ja paljon myös öisin. Mitään parannusta ei kahteen kuukauteen tapahtunut ja tuli lisää murheita: jalkoihin ja käsivarsiin tuli kutiavaa ihottumaa, ensimmäistä kertaa minulla ilmaantui turvotusta jalkoihin ja vatsa oli koko ajan turvoksissa. Jouduin taas hakeutumaan sairaalaan etuajassa.

Ihottuma loppui kun Digoksin lopetettiin ja beetasalpaajaksi vaihdettiin takaisin Cardiol. Samalla diabetes-lääkkeeksi vaihdettiin lopultakin Metforemin tilalle Amaryl. Ihottuma alkoi arpeutua, mutta vieläkin on pahat jäljet jaloissa. Vatsaontelosta poistettiin nestettä pari litraa; siihen loppuivat vatsakivut kävellessä. Tehostettu nesteenpoisto lopetti jalkaturvotuksen. Olin mielissäni kun sain nämä asiat kuntoon ennen tahdistimen kalibrointia.

Tahdistimen säätö auttoi

Menin tahdistinklinikalle elokuussa. Siellä oli tuttu porukka odottamassa: tahdistimen asentanut kardiologi ja toimittajan edustaja. Samalla kun kardiologi seurasi sydäntäni ultraäänellä, toinen kaveri sääteli tahdistimen toiminta-asetuksia tietokoneella, josta oli yhteys tahdistimeen ihon päälle asetetun lämiskän kautta. Kaikki tapahtui kiireettömästi ja huolella. He kokeilivat, miten erilaiset säädöt tahdistimeen vaikuttavat sydämen toimintaan. Kun kysyin, niin he kertoivat myös esimerkiksi, mitä oli tapahtunut sydämessäni 17.7. klo 11.55, kun oli ollut muutaman sekunnin ajan tosi vetelä olo. Toimenpiteen jälkeen minulle kerrottiin, että tahdistimen toimintaan oli tehty sellaisia muutoksia, että vointini tulisi parantumaan selvästi jo parin päivän aikana. Ennen poistumistani sovimme vielä, että seuraava kontrollikäynti on marraskuussa.

Vointini tosissaan lähti kohenemaan selvästi, ja jo parin päivä kuluttua kävelin ilman ongelmia muutaman sadan metrin lenkin, vaikka tuntui, että minulla ei ole edes jalkalihaksia ollenkaan. Uimahalli aukesi seuraavalla viikolla. Ensimmäinen kerta oli kevyttä kahlailua, mutta nyt 16 käyntikerran jälkeen jaksaa hyvin tehdä kuntoutuskurssilla opittua vesijumppaa. Tuntuu hyvältä kun pystyy taas kuntoilemaan ja silläkin tavalla pitämään sydämestä huolta.

Uusi kontrolli marraskuussa

Kävin sydämen ultraäänessä ja tahdistinkontrollissa 13.11. Tahdistimen todettiin toimineen moitteettomasti, mutta varsinaiset hyvät uutiset olivat ne, että sydämen EF oli noussut kolmessa kuukaudessa 0.15:sta 0,25:een ja samassa ajassa kammion mitta oli pienentynyt 10 mm.

Nyt täytyy vain toivoa, että sydänlihaksen kunto pysyy tällaisena ja itse jaksan huolehtia siitä, että ruokatottumukset täyttävät sekä diabeteksen että kardiomyopatian vaatimukset.

Teksti: Raimo Lampinen